Tässä käsitellään talousmetsiä, eli metsiä, joiden taloudellinen tuotto muodostuu pääosin myydystä puusta saatavasta tulosta. Näissä metsissä metsänhoidolla pyritään saavuttamaan mahdollisimman suuri määrä järeää runkopuuta koko puun elinkaaren aikana. Metsänhoidon avulla puuston kasvua ohjataan kehityskelpoisiin yksilöihin ja vastaavasti kasvua haittaavat tai huonokuntoiset puut poistetaan. Vesistön kannalta tämä ei ole haitatonta, esimerkiksi metsien ojitus lisää Itämeren kiintoainekuormitusta ja lannoitus rehevöittää. Metsää voi hoitaa myös muista lähtökohdista, esimerkiksi metsänhoidon päämääränä voi olla mahdollisimman monipuolisen puuston luominen hoitometsään. Metsän uudistaminen Metsän uudistamisella tarkoitetaan olemassa olevan puuston poistoa ja sen korvaamista. Uudistamisen vaikutukset ympäristöön ovat moninaiset. Hakkuiden vaikutukset maisemaan ovat selvät, erityisesti jos avohakkuuala on kovin suuri. Metsässä on useita lajeja, joille elinehtona on aukoton ja vanha elinympäristö. Näiden sekä muiden uhanalaisten lajien elinympäristö on huomioitava suunniteltaessa metsän uudistamista. Uudistettavan alueen maan muokkaus puolestaan lisää ravinteiden huuhtoutumista vesistöön. Ympäristöhaittoja voi vähentää suosimalla pieniä avohakkuualoja ja rajaamalla uudistusala myötäillen luontaisia maastonmuotoja, jättämällä vesistöjen varteen riittävät suojavyöhykkeet, tekemällä rinnemailla uudistusalan vaakatasoon rinteen suuntaan nähden, jättämällä hakkuualan reunaan tuulta kestävää puustoa suojaksi, jättämällä hakkuualalle lahopuita, pökkelöitä ja eläviä säästöpuita sekä käyttämällä suositusten mukaisia maanmuokkausmenetelmiä ja välttämällä turhaa muokkausta. Rinteillä maanmuokkaus suunnataan vaakasuoraan tai vinosti päälaskusuuntaa vasten; jyrkillä rinteillä suositeltavin maanmuokkaustapa on kaivurilaikutus, lehdoissa ja kosteissa painanteissa maanpintaa ei käsitellä eikä maanmuokkausta uloteta suoraan vesistöön. Muokattujen maidenkin ympärille jätetään riittävä suojavyöhyke. Puut korjataan, kun maasto kantaa parhaiten. Puunkorjuu- ja maanmuokkauskalustolla kierretään vesistöjen suojavyöhykkeet, kosteikot ja notkot sekä vältetään purojen ja ojien ylityksiä. Uudistetaan rantavyöhyke vaiheittain ja jätetään tienvarsiin maisemapuita ja puuryhmiä sekä jätetään avainbiotoopit rauhaan uudistamistöissä. Taimikon hoito Taimikot jätetään vesistöjen läheisyydessä normaalia tiheämmäksi ja lehtipuuvaltaisemmaksi. Taimikonhoidon yhteydessä jätetään biologisesti arvokkaita pihlajia, raitoja, haapoja, jaloja lehtipuita ja leppiä. Harvennushakkuut Havupuuvaltaisten metsien harvennuksessa pyritään säilyttämään tai lisäämään lehtipuuston osuutta. Sekametsiä suositaan. Tienvarsille ja asutuksen lähelle pyritään jättämään koivuja ja muita lehtipuita. Harvennushakkuiden ajourat suunnitellaan tiensuuntaisesti. Vesien suojavyöhykkeen puustoa voi käsitellä siten, että puusto valmistautuu kestämään tulevan uudistushakkuun ja valtapuuston alle ehtii kehittyä suojaavaa pienpuustoa. Lannoitus Lannoitus vaikuttaa riistan elinmahdollisuuksien lisääntymiseen pintakasvillisuuden rehevöityessä. Samalla erityisesti männyntaimikoiden lannoituksen yhteydessä hirvituhot lisääntyvät. Typpilannoitus polttaa ensimmäisen vuoden kuluessa pintakasvillisuutta, siitä kärsivät eräät hyönteiset, madot ja pikkumatelijat. Lannoitus myös rehevöittää vesistöjä valumavesien fosforin myötä. Ympäristöhaittoja vähennetään vähentämällä lannoituksia, esimerkiksi jättämällä kasvulannoitukset tekemättä. Vesistöjen varsille jätetään vähintään 20 metrin suojavyöhyke. Jos lannoitus on aivan välttämätön, lannoitetaan kesällä, jolloin ravinteita huuhtoutuu vähemmän, lannoitetaan vain hyväpuustoisia, kasvavia, ajoissa harvennettuja havupuuvaltaisia metsiä ja vasta vuosien päästä hakkuusta. Lehtoja ja reheviä korpia ei lannoiteta. Ojitus Ojitus laskee pohjaveden pintaa, lisää kevättulvia ja muuttaa vesistöjen latvaosien luontaisen uomasysteemin ja sen eliöstön. Ojituksen myötä lietettä kulkeutuu vesistöön ja nopeutunut vedenvirtaus voi aiheuttaa eroosiota myös alapuolisissa kaivamattomissa luonnonuomissa. Vesistökuormitukseksi laskettuna ojitus on ylivoimaisesti suurin kiintoainekuormittaja. Metsäojitus lisää myös erityisesti puustoisilla ja ohutturpeisilla soilla jonkin verran vesistön typpi- ja fosforikuormitusta. Haittoja voidaan vähentää välttämällä ojituksia ja huomioimalla maaperä tarkoin ojituksen yhteydessä. Ojitusvedet johdetaan laskeutumisaltaalle ja metsä ojitetaan vähävetisen kauden aikana. Ojitus ja hakkuu tehdään eri aikaan tulvariskin pienentämiseksi ja eroosioherkät alueet jätetään ojittamatta. Eroosiota voidaan vähentää tekemällä ojiin kaivukatkoja ja tai rakentamalla tilapäispatoja ja laatimalla ojien laskusuunta sellaiseksi, ettei veden virtausnopeus nouse liian suureksi. Ojia ei tule kaivaa vesistöön saakka eikä pohjavesialueella ojiteta lainkaan. Metsätiet Metsäteitä rakennetaan, jotta puu saadaan kuljetettua raskailla autoilla pois metsästä. Tällöin tiealueen luonnontila menetetään, mutta maaston kuluminen vähenee. Metsätietä rakennettaessa tielinja pitäisi sijoittaa maastoon maiseman muotoja ja metsikkökuvioita myötäillen siten, että rakennettava tie sulautuu maastoon. Tieden pitäisi kiertää arat ja arvokkaat maastokohteet, esim. lehdot, lettoiset ja muut rehevät suot, kosteikot, vesistöjen ja purojen varret ja pienvedet sekä muut avainbiotoopit, ranta-alueet ja harjut. Leikkauksia tai pengerryksiä ei tulisi tehdä ja pitkien suorien linjaamista välttää, linjauksessa voisi käyttää hyväksi entiset tieurat, sähkölinjojen reunat ja tilojen rajat. Myös tien vierelle kaivettavien ojien vesitalous tulisi huomioida. Metsäteiden rakentamistarvetta voidaan vähentää käyttämällä pehmeitä korjuumenetelmiä. Esimerkiksi vetämällä tukit hevosella olemassa olevien teiden varteen. Torjunta-aineet Lehvästöruiskutukset vähentävät lehtipuustoa ja pensastoa. Lehtipuuston harventuessa myös karike vähenee. Torjunta-aineet harventavat myös kenttäkerrosta. Torjunta-aineet tuhoavat metsän eläinten ravintolähteitä ja siksi ruiskutukset vaikuttavat eläinten käyttäytymiseen ja hyvinvointiin. Kemiallinen torjunta on syytä korvata mekaanisella tai biologisella torjunnalla eikä kemiallisia torjunta-aineita pitäisi käyttää lainkaan vesistöjen rannoilla, pienvesien läheisyydessä ja pohjavesialuilla. Torjunta-aineita käytettäessä käsitellään mieluummin kantoja kuin tehdään lehvästöruiskutusta. Vaikutukset marjoihin ja sieniin Metsänhoito vaikuttaa marja- ja sienisatoihin. Avohakkuu lisää puolukkasatoa, mutta heikentää mustikkasatoa. Muokkauksen seurauksena kuivissa ja kuivahkoissa kangasmetsissä puolukan varvusto vähenee, mutta yleensä toipuu ja lisääntyy jo muutamassa vuodessa. Typpilannoitus lisää puolukan ja mustikan satoa ensimmäisinä vuosina. Korpien avohakkuu aiheuttaa suomuuraimen liian aikaisen kukinnan ja samalla usein kukan paleltumisen. Soiden lannoitus rehevöittää aluskasvillisuutta niin, että suomuurain jää heinien alle ja tukehtuu. Ojitus kuivattaa muuraimen kasvupaikkoja. Avohakkuu ja metsän uudistaminen hävittää sienisadot moneksi vuodeksi.
|
