Etusivulle
Itämeren yleispiirteet
Itämeren historia
Lajisto ja elinympäristöt
Itämeri ja ihminen
Meriluonnon harrastaminen
Aaltojen alla -kirja
Lisätietoja


 

HYLYT



Hylkytutkimus ja –sukelluskin pääsivät vauhtiin heti laitteiden kehittämisen jälkeen 1950-luvulla. Esimerkiksi ruotsalaisten nostama Wasa-laivan löysi Anders Frant`zen vuonna 1956, laiva oli uponnut neitsytmatkallaan vuonna 1628, takaisin pintaan se nostettiin 1961. Suomessa hylkytutkimus aloitettiin 1960-luvulla.

Suomen merialueiden sokkeloiset ja karikkoiset saaristot ovat koituneet ja yhä koituvat monen merenkulkijan kohtaloksi. Suomen vesiltä on löydetty sadoittain hylkyjä, joista vanhin on tuhat luvulta. Itämeri on varsinainen hylkyjen aarreaitta. Itämeren vähäsuolaisessa vedessä laivamato Teredo navalis ei menesty eikä siten nakerra puulaivojen hylkyjä kadoksiin. Myöskään merivirrat tai vuorovesi eivät rasita hylkyjä.

Suomen muinaismuistolaki suojaa yli sata vuotta vanhoja hylkyjä, joten sukeltajat eivät saa niihin kajota. Jos sukeltaja löytää hylyn, on hylystä on ilmoitettava museovirastolle, merihistorian toimistolle tai lähimmälle muulle viranomaiselle. Jos hylyn iästä on epävarmuutta, hylkyä kohdellaan kuin se olisi sataa vuotta vanhempi. Kun hylky on löydetty, on sen sijainnista laadittava huolellinen piirros ja otettava koordinaatit talteen. Lisäksi merkittään muistiin veden syvyys, pohjan laatu, apulinjat ja sukeltamiseen vaikuttavat erityisolosuhteet. Tiedot kerrotaan museovirastolle. Löydön tehnyt sukeltaja voi yleensä osallistua löytämänsä hylyn tutkimuksiin, mutta meriarkeologisiin tutkimuksiin tarvitaan aina museoviraston lupa.

Vaikka hylyt ovat mielenkiintoisia ja jännittäviä sukelluskohteita, niille täytyy sukeltaa harkitusti. Uudet hylyt ovat jonkun omaisuutta, joten niistä ei saa ottaa mitään esineitä. Satavuotiaat hylyt puolestaan ovat museotavaraa, eikä niille saa sukeltaa ilman lupaa. Hylkysukellukselle tarvitaan koulutus. Meriarkeologikoulutuksesta saa tietoja Helsingin ja Turun Yliopistoista.

Mikäli kuitenkin sukelletaan hylylle, on varmistettava, että hylyn sisälle sukeltaminen on turvallista. Hylyllä on myös varottava vahingoittamasta esineitä tai hylkykokonaisuutta. Hylkyjen etsimistä rajoittaa aluevalvontalaki. Meren pohjan tutkimiseen tarvitaan Puolustusvoimien lupa ja sukeltaminen Suomen raja-alueilla on luvanvaraista. (www.mil.fi)

Suomen tällä hetkellä tunnetuimpia hylkyjä ovat Vrouw Maria ja St Mikael. Vrouw Maria oli hollantilainen, kaksimastoinen rahtialus. Vuonna 1771 se lähti Amsterdamista kohti Pietaria kauppatavaralla ja Karariina Suuren taide-esineillä lastattuna. Se ajoi karille Jurmon lähistöllä lokakuussa, osa lastista ja miehistö onnistuttiin pelastamaan saarelaisten avulla, mutta lokakuun 9. päivään mennessä laiva katosi näkyvistä ja upposi. Vrouw Marian hylky löydettiin 1999. Venäläinen kaljuutti St Mikael oli myös matkalla Pietariin, se upposi Borstön saaren lähelle 1747, hylky löydettiin 1953 ja sen lastista on löytynyt mm. saksalaista Meissenin posliinia. Tuoreempia hylkyjä on niitäkin tarjolla. Park Victory on hyvin säilynyt 1940-luvulla uponneen laivan hylky Utön vieressä; sille sukeltaminen on sallittua. Tosin viime vuosina hylky on ollut sukelluskiellossa, koska sieltä on poistettu öljyä. Hylyistä ja niiden sijainnista saa parhaiten tietoa Merimuseosta ja Teredo Navalis sukellusseurasta.




>> Sivun alkuun