LÄMPÖTILAN JA SUOLAPITOISUUDEN MUKAAN KERROSTUNUT MERI

Itämeren vesi kerrostuu kesällä lämpötilan mukaan, kun aurinko lämmittää pintakerroksen jopa 15 metrin syvyyteen asti. Pintakerroksen ja syvemmän veden välillä on harppauskerros, termokliini. Harppauskerros eristää kylmän ja lämpimän veden toisistaan.

Itämeressä on paikoin myös suolapitoisuuden harppauskerroksia, halokliinejä, koska suolainen vesi on makeaa painavampaa ja se painuu pohjalle. Ylempi halokliini on noin 15 metrin syvyydessä, alempi 60–80 metrin syvyydessä. Nämä halo- ja termokliinit puolestaan eristävät runsashappisen pintaveden pohjavedestä. Pohjan eliöstö kuitenkin kuluttaa happea hajottaessaan pohjaan laskeutuvaa kuollutta ainesta. Tällöin saattaa syntyä hapettomia alueita. Kun happi katoaa pohjasta, pohjaeliöstö kuolee ja pohjan sedimenttiin kertyneet ravinteet, etenkin fosfori, liukenevat takaisin veteen.

Syvävesi hapettuu normaalisti syksyn ja kevään täyskiertojen aikana, jolloin pintaveden jäähtyessä termokliini häviää ja tuulet pääsevät sekoittamaan veden pohjia tai jyrkkää halokliinia myöten. Itämeren syvänteiden runsassuolainen vesi ei sekoitu ja vaihtuu harvoin.

Vaikka Itämerestä virtaa jatkuvasti makeaa vettä Pohjanmereen, Tanskan pitkät, matalat ja kapeat salmet estävät suolaisen veden tulon Pohjanmerestä. Silloin tällöin Itämereen kuitenkin pääsee suolaista ja hapekasta vettä, syntyy suolapulssi. Jotta näin kävisi, on Itämeren vedenpinnan oltava tavallista matalammalla ja länsituulten puhallettava reippaasti. Kun suolaista ja hapekasta vettä virtaa Itämereen, syvänteiden vanha vähähappinen, mutta suolainen vesi työntyy kohti Suomenlahtea ja Suomenlahden vesi kerrostuu entistä voimakkaammin. Kun Itämeren altaan syvänteisiin tulee uutta hapekasta vettä, happipitoisuus syvänteissä nousee. Suomenlahdella tilanne puolestaan huononee: syvänteiden vesissä on runsaasti ravinteita ja kun pohjalta tullut ravinteikas vesi sekoittuu ylempien vesikerrosten kanssa, rehevöityy pintavesi. Pohjanlahtea suojaa Salpausselkien jatkeena oleva kynnys eikä suolainen, runsasravinteinen vesi juurikaan pääse Pohjanlahdelle.

Myös tuulten aiheuttamat kumpuamiset sekoittavat vesiä ja nostavat pintaan ravinteita. Kumpuamisessa mantereelta merelle painuvat tuulet, Suomessa etenkin pohjoistuulet, painavat rannikon pintavettä pois; tällöin syvänteiden vesi nousee eli kumpuaa korvaamaan poistuneen pintaveden.