|
Murtovesiakvaarioksi soveltuu yleensä mikä tahansa muovi- tai alumiinikehyksellinen tai kokolasinen akvaario. Jos akvaariossa aiotaan pitää kaloja, pienimät lajit (kolmipiikki tai mutu) tarvitsevat vähintään 40–80 litran akvaarion. Useimmille kaloille tämäkin on liian pieni akvaario: ahvenet ja sorvat tarvitsevat vähintään 150–200 litraa, suutari ja isot lahnat vähintään 500 litraa. Selkärangattomat eläimet, kuten simpukat, kotilot, katkat tai siirat eivät puolestaan tarvitse edes 40-litraista allasta. Mitä suurempi akvaario, sitä helpommin siinä säilyvät vakaat olosuhteet ja sen paremmin sen asukkaat viihtyvät. Toisaalta kaikkein pienimpien vedenelävien väliaikaiseen tarkasteluun soveltuu hyvin juuri pieni akvaario. Akvaarion sisustus Akvaarion pohjalle kerätään kiviä ja soraa tai hiekkaa merenrannalta. Akvaarion pohjamateriaalia kannattaa miettiä etukäteen tulevien asukkaiden näkökulmasta: useimmat vesikasvit viihtyvät hiekassa tai keskikarkeassa (2–5 mm) sorassa. Suurirakeisen soran sekaan taasen piiloutuvat mieluusti monet pienet äyriäiset, kuten katkat ja siirat, ja rakkoleväakvaarion pohjamateriaaliksi se on paras. Hieno hiekka taasen sopii pohjaan kaivautuville simpukoille, kampeloille ja hietakatkaravuille. Aallokkoisten rantojen hiekka tai sora on yleensä puhdasta. Hiekka kannattaa kuitenkin varmuuden vuoksi huuhdella kunnolla. Karkeaa soraa käytettäessä sopiva kerros on noin 5 senttiä, hienoa hiekkaa voi laittaa hieman ohuemman kerroksen. Useimmat luonnonkivet ovat turvallisia akvaarion asukkaille. Mistä murtovettä? Akvaarion veden voi ottaa suoraan merestä, jolloin se on yleensä suolapitoisuudeltaan sopivaa. Usein vedessä on runsaasti samennusta tai kasviplanktonia, tai se ei jostain muusta syystä sovellu käytettäväksi, joten murtovettä pitää valmistaa keinotekoisesti. Tällöin otetaan halutun lämpöistä vesijohtovettä sankoon ja siihen lisätään akvaariosuolaa (myydään akvaarioliikkeissä – älä käytä kaupan merisuolaa!). Suolan määrä riippuu akvaariossa vallitsevasta suolapitoisuudesta ja sen asukkaista. Jos rannikkoalueen suolapitoisuutta ei tiedetä, voidaan käyttää vakiona noin viiden promillen murtovettä: 10 litran sankoon sekoitetaan noin 50 grammaa suolaa. Suola liuotetaan veteen voimakkaasti sekoittaen. Uusi vesi on valmis käytettäväksi, kun se on kirkastunut ja kaikki suola on liuennut. Jos uuden akvaarion kaikki vesi valmistetaan keinotekoisesti, tulee vettä seisottaa 1–2 päivää ennen käyttöä. Huomaa: kun akvaariosta haihtuu vettä, se korvataan makealla vedellä, koska suola ei haihdu. Uutta murtovettä käytetään vain akvaariota perustettaessa ja vettä vaihdettaessa. Veden lämpötila Yleensä murtovesiakvaarioiden suurin ongelma on lämpötila: kesäaikana akvaarion veden lämpö ei saa ylittää normaalia huonelämpötilaa (+20–22 °C). Liian korkeassa lämpötilassa kasvit ja eläimet eivät viihdy kovin pitkään. Kalojen ruokahalu on huono ja ne saattavat sairastua. Murtovesiakvaario kannattaa siis sijoittaa mahdollisimman viileään tilaan. Sopiva yleislämpötila useimmille kaloille on +14–18 °C. Talviaikaan vesi voi olla huomattavasti viileämpääkin, jopa alle +10 astetta. On tärkeää, että lämpötila säilyy suhteellisen vakaana vuorokauden eri aikoina. Varmista myös, että akvaarioon ei pääse suoraa auringonpaistetta. Suuremmissa murtovesiakvaariosysteemeissä voidaan käyttää erityisiä vedenjäähdyttimiä, tai vaihtoehtoisesti rannan läheisyydessä sijaitsevissa altaissa kierrättää luonnollista merivettä niiden läpi. Valaistus Murtovesiakvaariota ei kannata valaista voimakkaasti, varsinkin jos akvaariossa on runsaasti asukkaita (yleensä silloin myös ravinteita muodostuu runsaasti). Levät ja muut kasvit tarvitsevat periaatteessa paljon valoa kasvaakseen, mutta valitettavasti voimakas valo johtaa helposti yksittäisten levälajien hallitsemattomaan kasvuun. Akvaarion hoidon kannalta voi siten olla helpompaa pitää valon määrä minimissä, vaikka kasvit eivät juuri kasvaisikaan. Myös kalat ja selkärangattomat eläimet viihtyvät paremmin vähässä valossa. Kotiakvaarioon sopiva valaisin on esimerkiksi yksi akvaarion mittainen loisteputki, värisävyltään päivänvaloa vastaava. Sopiva valaistusrytmi on 10–12 tuntia valoa ja 12–14 tuntia pimeää – valaisin on siis syytä kytkeä kellokytkimeen, koska yötä päivää päällä oleva valaisin aiheuttaa leväongelman ja turhaa stressiä akvaarion asukkaille! Hoitorutiinit Murtovesiakvaario tarvitsee suodattimen toimiakseen kunnolla. Suodattimen tärkein tehtävä on akvaarion biologinen suodatus eli myrkyllisten typpiyhdisteiden (joita syntyy mm. eläinten aineenvaihdunnasta) vaarattomammaksi tekeminen sekä veden liikkeen ylläpito (kaasujen vaihto, veden happipitoisuuden ylläpito). Murtovesiakvaarion hoitorutiini on periaatteessa sama kuin minkä tahansa akvaarion. Eläinten kunto ja teknisten laitteiden toiminta tarkastetaan päivittäin, samoin veden lämpötila. Eläimet ruokitaan kerran tai kahdesti päivässä: akvaarioliikkeissä myytävät kalojen kuiva- ja pakasteruuat maistuvat useimmille kaloille pienen totuttelun jälkeen. Syömättä jäänyt ruoka poistetaan, jotta vesi ei pilaantuisi. Haihtunut vesi korvataan ja lasit puhdistetaan tarvittaessa. Suodatin puhdistetaan, yleensä vähintään parin viikon välein (pesu murtovedessä). Akvaarion pohjasora lapotaan puhtaaksi kerran kuukaudessa ja samalla vaihdetaan kolmasosa tai jopa puolet vedestä. Jos akvaariossa on paljon asukkaita, vedenvaihtoja tehdään useamminkin, jopa viikoittain. Akvaarion asukkaita Suojaisten merenrantojen rakkolevät kasvavat usein irtonaisissa kivissä kiinni, joten niitä on helppo kerätä. Kun rakkolevä siirretään varovasti kuljetusastiaan, sen mukana seuraa yleensä sekalainen joukko mielenkiintoisia selkärangattomia eläimiä, joskus jopa kaloja. Muita vesikasveja, kuten ärviää tai vitoja, voi kerätä varovasti juurineen tai aivan tyvestä katkaisemalla. Levät ovat periaatteessa aina kiinteään kasvualustaan kiinnittyneinä, eivätkä ne kiinnity akvaariossa uudelleen. Siten sopivan kokoisiin irtonaisiin kiviin kiinnittyneet levät, esimerkiksi ahdinparta, suolilevä tai jouhilevä, ovat soveliaimpia. Pitkävartisella haavilla voi haroa varovasti pohjaa ja vesikasvillisuutta: näin löytyy mm. halkoisjalkaisia, leväkatkarapuja, katkoja, siiroja, leväkotiloita ynnä muita rantavesiemme asukkaita. Sinisimpukoita elää syvemmillä pohjilla, kaikenkokoisiin kiviin kiinnittyneinä, ja matalammasta vedestä voi löytää hiekkaan kaivautuneena vaikkapa sydän- tai hietasimpukoita. Kotiloita voi kerätä helposti rantakallioilta ja kivikosta. Sopivia akvaariokaloja ovat mm. piikkikalat (kolmipiikki ja kymmenpiikki), hietatokko, kivinilkka, mutu, sorva, lahna, pasuri, ahven ja kiiski. Myös kampela, siloneula ja särmäneula ovat mielenkiintoisia, joskin ravinnon suhteen usein vaateliaampia. Kalojen pyytämisessä varovaisuus on tarpeen, sillä kalat vaurioituvat helposti. Erilaiset pehmeäverkkoiset ja pienisilmäiset nuotat ja haavit sekä muovikatiskat ovat kaloille ystävällisimpiä vaihtoehtoja. Kaloja tulee käsitellä hellästi ja aina märin käsin, jotta niiden limakalvot eivät vaurioituisi. Kuljetusten aikana kalat pidetään hämärässä ja viileässä. Kuljetus ei saa kestää kovin kauan, jotta happi ei pääse loppumaan kuljetusvedestä. Villejä kaloja pidettäessä tulee muistaa, että vangitseminen akvaarioon estää niiden luonnollisen saalistamisen, vaeltamisen ja lisääntymisen, jotka tuottavat niille tyydytystä. Kalojen luonnollinen elämä siis uhrataan akvaarion rakentajan iloksi. On vaikeaa sanoa, kärsivätkö kalat tästä, mutta luomalla niille mahdollisimman hyvät elinolosuhteet voit ainakin vähentää niiden stressiä. Akvaarion asukkaita ei myöskään pidä vapauttaa takaisin mereen, jos ne on kerätty kaukaa toisistaan tai kokonaan toisista vesistöistä.
|
