PLANKTONKIERTO

Talvella kasviplankton ei kuluta ravinteita, valo ei riitä yhteyttämiseen. Monet alkueläimet, rataseläimet ja vesikirput talvehtivat pohjassa lepoasteena eli kystana. Hankajalkaiset voivat joko munia lepomunia tai talvehtia toukka-asteina vapaassa vedessä.

Keväällä pintavedessä on paljon ravinteita. Kun jäät lähtevät, valoa riittää ja kasviplanktonin eli mikroskooppisten planktonlevien tuotanto voimistuu nopeasti. Suuren planktonmäärän takia vesi muuttuu vihreäksi ja sameaksi; keväällä planktonissa on lähinnä piileviä ja panssarisiimaleviä. Keväinen maksimi, kevätkukinta, kuluttaa meren pintakerroksen ravinteet. Kun ravinteet loppuvat, levät vajoavat pohjaan ja vesi kirkastuu. Kevätkukinnan huippu on Suomenlahdella ja Selkämerellä toukokuussa, Perämerellä kesällä. Piileväkukinnan kanssa pintakerroksen valtaavat rataseläimet ja alkueläimet.

Kesäkuussa pintavedessä ei ole kovin paljon ravinteita, kasviplankton koostuu pienistä, vain lyhyen aikaa elävistä lajeista. Eläinplankton alkaa laiduntaa eli syödä kasviplanktonia.

Heinä-elokuussa, kun pintavesi on riittävän lämmintä, sinilevät valtaavat pintakerroksen. Kun sinileviä on paljon, vesi puuroutuu. On syntynyt sinileväkukinta. Kukinta voi peittää suuria alueita ja olla myrkyllinen. Vesikirputkin ovat runsaimmillaan heinäkuussa ja hankajalkaiset runsastuvat syksyä kohti.

Syysmaksimi voi jälleen värjätä veden punaruskeaksi. Syksyllä, kumpuamisen aikaan voi syntyä panssarileväkukinta, joka pilaa näkyvyyden termokliinin alapuolella, noin 10 m. syvyydessä. Panssarilevä pystyy lisääntymään, vaikka valoa ei ole, kunhan typpeä on riittävästi.